Jarno Lappalainen

Tekniikan kandidaatti Jarno Lappalainen on vuonna 1986 syntynyt suomalainen poliitikko, joka edustaa vihreitä. Espossa asuva Lappalainen opiskelee Aalto-yliopistossa tuotantotaloutta. Nuoresta iästään huolimatta Lappalainen on ehtinyt jo moneen mukaan. Hän on toiminut aiemmin luottamustehtävissä mm. Suomen Ylioppilaskuntien Liiton (SYL) puheenjohtajana, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) hallituksessa sekä Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin hallituksessa (v. 2012-2014). Hänellä on myös kokemusta projektinjohto- ja myyntitehtävistä työskennellessään aiemmin Tussitaikurit Oy:ssä. Nykyään Lappalainen toimii Vihreiden puoluetoimistolla viestintäsuunnittelijana. Hänen tehtäväkenttänään on poliittis-viestinnällinen suunnittelu sekä mediasuhteet. Hän kuuluu Vihreiden viestintätiimiin, joka kehittää, suunnittelee, koordinoi ja toteuttaa puolueen ulkoista ja sisäistä viestintää. Tämän lisäksi Lappalainen kuuluu Laurea-ammattikorkeakoulu Oy:n hallitukseen. Hän on hallituksen varapuheenjohtaja hallituskaudella 2017-2019.

Jarno Lappalainen – poliitikko

Jarno Lappalainen toimi kaudella 2015-2017 puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtajana Vihreissä. Lisäksi hän on toiminut vihreiden työllisyystyöryhmän puheenjohtajana. Näiden lisäksi Lappalainen on ollut jäsenenä poliittista ohjelmaa uudistaneessa työryhmässä. Hän pyrki eduskuntaan kevään eduskuntavaaleissa vuonna 2015 Uudenmaan vaalipiiristä. Tuolloin Vihreiden eduskuntaehdokkaat kampanjoivat mm. energiaremontin puolesta korostaen uusiutuvaa energiaa ja kestävää kotimaista energiantuotantoa. Lappalaisen pääasiallinen vaaliviesti oli, että Suomen tulisi viimeinkin mennä eteenpäin, ja että eduskunta tarvitsee uusia tekijöitä. Eduskuntaehdokkuudessaan hän korosti myös sitä, että hän voisi tuoda eduskuntaan ennakkoluulotonta ja uutta tapaa tehdä politiikkaa.

Varsin aktiivisesti myös

Lappalainen sai yhteensä 370 ääntä, mikä ei kuitenkaan riittänyt vielä eduskuntapaikkaan. Jarno Lappalainen toimii varsin aktiivisesti myös kunnallispolitiikassa. Hän oli kuntavaaliehdokkaana Espoossa vuoden 2017 vaaleissa. Hän kampanjoi laadukkaan koulutuksen ja varhaiskasvatuksen puolesta. Tähän hän sisällytti mm. sen, että jokaiselle nuorelle tulisi taata peruskoulun jälkeinen opiskelupaikka. Lisäksi hänen mielestään lasten päivähoidon varhaiskasvatuksen pitäisi olla maksutonta kaikille.

Lappalaisen vaalilupaus

Yksi Lappalaisen vaalilupaus oli, että kaupungin keskuksista pitäisi saada viihtyisiä kaupunkiympäristöjä, mikä tarkoittaisi tilaa niin tapahtumille, palveluille kuin kaupunkikulttuurillekin. Hänen tärkeä vaalilupauksensa oli myös, että joukkoliikenne kuin myös kävely- ja pyörätiet tulisi saada kuntoon, jotta yhä useampi voisi kulkea muulla tavoin kuin autolla. Kuntavaaleissa Lappalainen ei saanut riittävästi ääniä, joten hänestä ei tullut Espoon kunnan valtuutettua.

Lappalaisen mahdollisuudet politiikassa

Jarno Lappalainen on selvästikin löytänyt jalansijansa politiikasta. Hänen aktiivisuutensa Vihreissä ja mm. kunnallispolitiikassa ovat osoittaneet, että hänestä hyvin todennäköisesti tulee tulevaisuudessa yksi Suomen merkittävimmistä poliittisista tekijöistä. Lappalainen on saanut taakseen jo varsin merkittävän joukon kannattajia, joten voikin pitää melko todennäköisenä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa tappio on kaukana takana päin ja eduskuntaan mennään kirkkaasti. Vaikka kansanedustajan paikka jäisikin saamatta, tulee Lappalainen melko varmasti löytämään itsensä mielenkiintoisista asiantuntijatehtävistä Vihreissä tai kunnallispolitiikassa. Hänen monipuolinen ja mielenkiintoinen työkokemuksensa mm. Laurean hallituksen jäsenenä tekevät hänestä halutun tekijän myös työmarkkinoilla. Lappalaiselta ei siis tule puuhasteltavaa puuttumaan. Todennäköisempää on, että mielenkiintoisia tehtäviä on tarjolla enemmän, kuin pystyy ottamaan vastaan.